Historia

Partiotoiminnan vaiheita Pakilassa
Teksti: Liisa Vanne

 
Partiolippukunta Vuorenhaltioiden toiminnan juuret ovat Hespartossa eli Helsingin Suomalaisessa Partiotyttöosastossa, joka perustettiin keväällä 1917. Venäjän vallankumouksen seurauksena Suomen olot muuttuivat tuolloin vapaammiksi ja kuuden vuoden ajan kiellettynä ollut partiotoiminta sallittiin jälleen. Hesparton perusti Anni Collan, josta tuli myöhemmin valtakunnallisen Suomalaisen Partiotyttöliiton (SPTL) johtaja.
 
Hespartto laajensi toimintaansa 1930-luvulta alkaen silloisen Helsingin ulkopuolelle. Vartionjohtajina toimi kokeneita partiolaisia, jotka vastasivat itsenäisesti yksittäisten vartioiden toiminnasta. Helsingin keskustassa sijainneessa yhteisessä kokoontumispaikassa, ”Pesässä”, käytiin vain suorittamassa luokkamerkkitutkintoja tai isommissa juhlatilaisuuksissa.
Hesparton vartioita toimi mm. Munkkiniemessä, Santahaminassa ja Herttoniemessä.

Pakilaan perustettiin Hesparton osasto vuonna 1946, jolloin Pakila oli juuri liitetty Helsinkiin. Vartionjohtajana toimi Else-May ”Vili” Tuominen, joka oli suorittanut I luokan merkin Hespartossa jo vuonna 1937. Ensimmäisen vartion nimi oli Pupujussit ja se kokoontui aluksi jäsenten kodeissa ja Pakilan kansakoululla. Vuonna 1952, kun toiminnassa oli jo useita vartioita, osasto sai oman ”Pesän”, kun Kansallis-Osake-Pankki antoi käyttöön kellarihuoneen kiinteistöstään Lepolantieltä. Tila oli partiolaisten käytössä aina vuoteen 1983, jolloin pankki myi talon.
 
Pakilan osaston toiminta laajeni nopeasti ja 1950-luvun alkupuolella siihen kuului vartioiden lisäksi myös pienempien partiotyttöjen tonttulauma. Ensimmäiset vartiolaiset olivat kasvaneet johtajaikäisiksi ja retki- ja leirikokemusta kertynyt. Hespartto oli suurena lippukuntana hyvä taustatuki. Pakilasta oli kuitenkin vielä huonot liikenneyhteydet keskustaan ja käynnit Hesparton yhteisissä tilaisuuksissa työläitä.
Syksyllä 1955 päätettiin Pakilan osastosta perustaa itsenäinen lippukunta, jonka nimeksi tuli Haltiavuoren Tytöt. Lippukunnanjohtajaksi valittiin yksi alkuperäisen Pupujussit-vartion tytöistä, Marja-Liisa Murole eli Mape. Samalla perustettiin vanhempainneuvosto ja Hespartto luovutti Lepolantien kokoontumispaikan kalustoineen uuden lippukunnan käyttöön.
 
Haltiavuoren Tytöt ry toimi Pakilassa tyttölippukuntana vuoteen 1977. Loppuvuosina toiminta hiipui ja oli vähällä loppua kokonaan, koska aikuisista johtajista oli pulaa ja partiotoiminnan suosio koko maassa oli laskusuunnassa.

Poikien partiotoiminta Pakilassa alkoi vuonna 1948 Eino Salmisen johdolla. Lippukunnan nimeksi valittiin Pakilan Kotkanpojat. Aluksi kokoontumispaikkana oli I maailmansodan aikainen bunkkeri ja enimmäkseen toimittiin ulkona metsässä. Myöhemmin kokoonnuttiin kansakoululla, poikien kodeissa ja Pakilan kirkon eteistiloissa.
Vuonna 1951 Kotkanpoikien johtajaksi ryhtyi Väinö Tuominen eli Väpi, Hesparton tyttöosaston johtajan aviomies. Lippukunnan jäsenmäärä alkoi kasvaa ja vuonna 1958 jäseniä oli jo yli 80.
 
Tyttöjen ja poikien partiotoiminta oli vielä täysin erillään, mutta yhteisiäkin tilaisuuksia järjestettiin. Joulun alla järjestettyjen myyjäisten perinne on pisin, ne on pidetty joka vuosi alkaen vuodesta 1958. Lisäksi yhteisiä juhlia olivat keväinen Yrjönpäivä, laskiaisajot ja itsenäisyyspäivän lipunnosto ja jumalanpalvelus Pakilan kirkossa.
 
Yhteiskunnallinen ilmapiiri ja toisaalta sekä lippukunnan sisäiset että koko partioliikkeen ongelmat johtivat myös Pakilan Kotkanpojissa toiminnan vähenemiseen ja ristiriitoihin lippukunnan sisällä ja vanhempainneuvoston kanssa. Vuonna 1976 jäljellä oli kymmenkunta kolkkapoikaa, isompia poikia ei lukuisista yrityksistä huolimatta saatu enää sitoutumaan poikalippukunnan toimintaan.
 
Kesällä 1976 Pakilan lippukunnat järjestivät yhdessä pienen kesäleirin Pohjan Fiskarsissa. Leirillä ja sen jälkeen alkoi kehkeytyä ajatus lippukuntien toiminnan yhdistämisestä ja aktivoimisesta. Pojat tulivat mukaan tyttölippukunnan toimintaan ja uusiksi vetäjiksi ryhtyivät Liisa Vanne ja Leea Tarkka tukenaan tyttölippukunnan aiemmat tonttujohtajat. Valtakunnallinen partiojärjestö oli yhdistynyt jo vuonna 1972 ja tarjolla oli uusitut partio-ohjelmat sekä innostunutta koulutusta johtajille. Aluksi järjestettiin vartionjohtajakurssi ja perustettiin uusi sudenpentulauma.

Maaliskuussa 1977 pidetyssä kokouksessa päätettiin lakkauttaa Pakilan Kotkanpojat ja Haltiavuoren Tytöt ry:stä tehtiin yhteislippukunta, jonka nimeksi myöhemmin valittiin Vuorenhaltiat ry. Lippukunnanjohtajaksi valittiin Liisa Vanne, jonka työtä 1980-luvun lopulta alkaen jatkoivat Maria Kausto ja Paula Jäntti. Yhdistymisen aikoihin lippukunnan jäsenmäärä oli noin 60 ja se oli vahvassa nousussa. Poikia tuli innolla sudenpentutoimintaan, mutta koska johtajat olivat tyttöjä, suurin osa pojista jäi muutaman vuoden kuluttua pois. Lippukunta olikin toistakymmentä vuotta voimakkaasti tyttövoittoinen. Ensimmäinen miespuolinen lippukunnanjohtaja oli Jukka Vakula vuonna 1993.

 

Vuorenhaltioiden viikoittainen toiminta keskittyi alusta alkaen Pakilan partiomajalle, joka oli rakennettu talkoovoimin jo 1956-1957 kaupungin vuokratontille Pakilan kirkon läheisyyteen. Pakilan Partiotuki ry:n omistama maja oli tyttö- ja poikalippukuntien yhteisessä käytössä. Toiminnan ollessa heikoimmillaan 1970-luvulla maja oli ajoittain huonossa hoidossa ja oli lähellä, ettei sitä ryhdytty myymään. Ainutlaatuinen tila säilyi onneksi pakilalaisten omistuksessa ja yhteislippukunnan perustamisen jälkeen sitä alettiin myös pitää paremmassa kunnossa, ensin tukiyhdistyksen vanhempien ja myöhemmin lippukuntalaisten omin voimin.
 
Lähes neljännesvuosisadan toiminut Vuorenhaltiat -yhteislippukunta on toteuttanut monipuolista partiotoimintaa ilman suuria takaiskuja. Jäsenmäärä oli suurimmillaan 1990-luvun puolivälissä, jolloin lippukuntaan kuului lähes 200 lasta ja nuorta Pakilan seudulla. Vuonna 2011 lippukunnan jäsenmäärä on noin 100.

 
Lähde: Vuorenhaltiat 50 vuotta – partiopolkuja Pakilassa.Toim. Liisa Vanne, Paula Jäntti, Maria Kausto-Turner ja Timo Niemelä. Dark Oy, Vantaa 2006.